Kiireitä Shanghaissa
Meillä
oli sellainen suunnitelma, että pystyisimme tämän matkan aikana päivittämään
tätä blogia, mutta nyt matkan puolessa välissä voisi jo todeta, että emme taida
ehtiä kirjoitella tekstejä täällä Kiinassa. Meillä kaikilla on niin paljon koko
ajan ohjelmaa, että kärsimme aikapulasta. Opiskelijoilla on joka ilta perheen
kanssa ohjelmaa. Blogipäivitykset jäävät ehkä osittain ainakin myöhempään,
mutta tänään puhuimme Taijun kanssa, että laitan sellaiset lyhyet sepustukset
siitä, mitä olemme tehneet.
Perjantai
10.4.2015
Aamupäivällä
teimme solmuja koululuokassa koulun oppilaiden kanssa. Ohjeistus oli kiinaksi,
mutta kuvat oli hyvät ja kiinalaiset opiskelijat neuvoivat ja opettajatkin.
Lounas oli perjantaina koululla ja sen jälkeen lähdimme pikkubussilla World
Expo Shanghai maailmannäyttelyaluelle, jossa tutustuimme erilaisiin
näyttelyihin.
Lauantai
11.4.2015
Aamupäivällä
vierailimme Science and Technology museossa, jossa oli luontonäyttely ja paljon
erilaisia osastoja, jotka muistuttivat Heurekaa. Lounaan söimme kiinalaisessa
ravintolassa ja sen jälkeen vietimme iltapäivän tuhansien shanghailaisten
kanssa Century Parkissa. Se on puisto keskellä Pudongia ja siellä on lammikko
ja paljon luontoa. Puiston erikoisuus oli se, että paikalliset tulevat puistoon
telttojen kanssa.
Sunnuntai
12.4.2015
Olimme koko päivän Qibaossa, joka on vanha
perinteinen kaupunki ja nykyinen Shanghain kaupunginosa. Siellä voi maistella
paikallisia välipaloja ja tehdä matkamuisto-ostoksia.
Kommentit
Lähetä kommentti