Hauska viikko on ohi!
Tällä viikolla koulumme sai shanghailaisia vieraita Gonglun lukiosta. Viikko meni nopeasti, sillä ohjelmaa oli koko ajan. Peter Tilli majoitti kaksi opiskelijaa. Ali Yang majoitti yhden, Inka Hanhimäki yhden sekä Katariina Pehkonen yhden. Heidän lisäksi Shanghai-yhteistyöhön osallistuu opiskelijoiden puolelta Roosa Haapanen, Anniina Falck, Celinda Kaiser sekä Siru Muttilainen. Projektiin osallistuu myös uskonnon ja psykologian opettaja Riitta Tuovinen, opinto-ohjaaja Marjut Lja tietenkin rehtori Harri Henttonen.
Maanantaina menimme vastaanottamaan heitä kentälle noin klo 14 aikaan. Olimme hyvissä ajoin kentällä, sillä jouduimme odottamaan yli puoli tuntia. Teimme hienon kyltin heille, jotta he tunnistaisivat meidät helposti lentokentäll. Kiinasta saapui yksi opettaja sekä 5 oppilasta suoralla Finnairin lennolla Shanghaista. Vararehtori Lou Lai Hai (Dan) saapui Jessian, Vickyn, Maxin, Jimmyn ja Antonyn kanssa. Kyseessä on siis henkilöt, jotka majoittivat viime huhtikuussa suomalaisia opiskelijoita. Kaksi muuta opettajaa, Xiuli Yang (Shirley) ja Chen Deping (Deep), saapui Shanghaista Pariisin kautta hieman myöhemmin iltapäivällä. Maanantai-ilta menikin oppilaiden ja opettajien levätessä pitkästä matkasta perheissä.
Tiistaina oli aika toivottaa vieraamme tervetulleeksi, jolloin kokoonnuimme kirjastossa aamulla kello 9.00. Kirjastossa oli tarjolla vihreää teetä, suomalaista suklaata, keksejä, salmiakkia ja lakritsia. Heljä pistäytyi muiden opettajien kanssa tapaamaan vanhoja tuttuja. Tiistaina tapasimme myös muiden perheiden opiskelijat sekä kaksi muuta opettajaa. Kello 9.45 oli aika pitää tervetulotilaisuus kiinalaisille vieraille. Riitta luontevasti juonsi tilaisuuden, jossa rehtorit pitivät puheet, Roosa edusti mainiosti meitä suomalaisia opiskelijoita ja kaiken lisäksi Harri sekä Dan allekirjoitti uuden sopimuksen yhteistyön jatkumiseksi. Tilaisuus oli tarkoitus pitää tänä vuonna mahdollisimman pienimuotoisena, jotta kukaan ei tuntisi oloaan hankalaksi. Sen vuoksi tilaisuuteen kutsuttiin vain 1. vuosikurssin opiskelijat. Iltapäivällä kiinalaiset tutustuivat muun muassa mölkkyyn ja suomen kieleen sekä kulttuuriin. Kiitos Aleksanterille, joka piti mainiosti silmällä nuoria. Illalla veimme kiinalaiset opiskelijat Iso Omenaan ostoksille ja kävimme Burger Kingissä syömässä. Kävimme esimerkiksi Zarassa, H&M:ssä, puhelinkaupoissa, Citymarketissa, Athlete's Footissa, Stadiumissa, Seppälässä, Lindexissä ja Superdryssa.
Keskiviikkona osallistuimme kiinalaisten kanssa ykkösten ryhmäytymispäivään Hvittorpissa. He saivat kiertää rasteja uusien ykkösten kanssa. Lounaan jälkeen mentiin bussilla Haltian luontokeskukseen, jossa oli opastus Suomen luonnosta englanniksi. Tämä ei opiskelijoiden puolelta saanut suurta suosiota, mutta opettajat seurasivat kiinnostuneina. Opastuksen jälkeen bussi vei meidät Haukkalammelle, jossa Taiju piti opastavan mustikkakierroksen. Lisäksi grillattiin makkaraa, maissia ja vaahtokarkkeja. Illansuussa veimme kiinalaiset tutustumaan Tapiolaan. Opettajat yöpyivät Sokos Hotel Tapiola Gardenissa, jonka vieressä sijaitsi kiinalainen ravintola, Xin Long. Kiinalaiset halusivat välttämättä viedä meidät sinne, ja opettajat saapuivat sinne myös pian. Kiinalaiset tilasivat hirveän määrän annoksia meille. Moni oli kuitenkin niin täynnä, etteivät he jaksaneet syödä juuri mitään, mutta ilta oli hauska! Naurulta ei voinut välttyä, kun suomalaiset alkoivat syömään friteerattua banaania ja vaniljajäätelöä syömäpuikoilla. Kaiken hupuksi ravintolan korttipääte oli epäkunnossa, mutta onneksi lähellä oli käteisautomaatti.
Torstaiaamulla vuorossa oli jälleen klassikko-ohjelmaa. Kiinalaiset vieraamme pääsivät tekemään karjalanpiirakoita Tuulan opastamana. Suomalaiset opiskelijat saivat tehtäväkseen valmistaa kolme annosta riisipuuroa, ja kiinalaiset pääsivät puuhailemaan taikinan ja käsityön pariin. Piirakat onnistuivat hyvin, opettajat ihastuivat niihin, mutta ne olivat oppilaiden mielestä mauttomia.
"Näiden kanssa sopisi paremmin BBQ-kastike", kommentoi Max. Lopulta paikalle ennätti myös Riitta ja Harri maistelemaan tuotoksia. Heljä vei suomalaiset ja kiinalaiset iltapäivällä tutustumaan Ateneumiin, jossa oli opastettu kierros. Sen jälkeen me oppilaat näytimme paikkoja kiinalaisille oppilaille. Kiinalaiset halusivat mennä kiinalaiseen jälleen syömään. Syömisen jälkeen tehtiin raskaita ostoksia mm. Louis Vuittonilla ja Stockmannilla. Mukaan tarttui mm. huivi, kenkiä sekä elektroniikkaa. Kotona olimme vasta kello 23 maissa, milloin olikin aika mennä nukkumaan.
Perjantaina järjestettiin Vapis-työpaja. Kiinalaiset opiskelijat saivat lähettää kuvia eksklusiiviseen artikkeliin, joka kirjoitettiin englanniksi ensimmäistä kertaa historiassa. Oppilaiden ahertaessa lehden parissa seuraa opettajille piti Eevamaija ja Anna-Maija. Iltapäivällä Heljä veti kiinalaisille taidetyöpajan, jossa tehtiin painokuvia. Suomalaiset oppilaat olivat tunneillansa tällöin. Illalla kiinalaiset halusivat tehdä ruokaa suomalaisille, joten menimme Sirun luokse. Myöhäisillasta kiinalaiset tutustuivat myös suomalaiseen saunaan.
Lauantai-iltapäivänä tehtiin jälleen kerran ostoksia. Kiinalaiset halusivat tehdä tuliaisostoksia. Niinpä kävimme jälleen sekä Stockmannilla että Louis Vuittonilla. Ostosten jälkeen käytiin sushilla Stockmannin yläkerrassa. Onneksemme molemmissa paikoissa sai kiinankielistä palvelua. Kello 16 maissa suomalaiset ja kiinalaiset opiskelijat sekä opettajat kokoontuivat Peterin luona jäähyväisjuhlaa varten. Juhlissa oli tarjolla mm. sienipiirakkaa, savulohipiirakkaa, grillattua possun sisäfilettä, salaattia, halloumia, maissia, marjapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Myöhemmin tehtiin myös kierros Hannusjärven rannalle ja tutustuttiin puulämmitteiseen saunaan Peterin rannassa.
Sunnuntaina aamulla menimme Långvikiin brunssille. Sen jälkeen heidän olikin aika pakata matkalaukut ja lähteä lentokentälle. Lentokentällä täytyi jonottaa Tax Refund -tiskillä, sillä kiinalaiset olivat tehneet runsaasti verovapaita ostoksia. Jäähyväistunnelma oli haikea, mutta huhtikuu tulee nopeasti!
Peter/Shanghai-yhteistyö

Harri ja Dan allekirjoittavat uuden yhteistyösopimuksen
Dan ja Deep esittäytyy koululle
Roosa piti opiskelijoiden puheen
Shirley esittäytyy koululle
Kiinalaiset oppilaat ja opettajat
Eturivissä istui suomalaiset oppilaat ja Riitta juonsi tilaisuuden
Iltapäivällä pelattiin mölkkyä
Max, Antony ja Jimmy
Mölkky ei osoittautunut kiinalaisten lempilajiksi
Keskiviikkona osallistuimme kiinalaisten kanssa ykkösten ryhmäytymispäivään Hvittorpissa. He saivat kiertää rasteja uusien ykkösten kanssa. Lounaan jälkeen mentiin bussilla Haltian luontokeskukseen, jossa oli opastus Suomen luonnosta englanniksi. Tämä ei opiskelijoiden puolelta saanut suurta suosiota, mutta opettajat seurasivat kiinnostuneina. Opastuksen jälkeen bussi vei meidät Haukkalammelle, jossa Taiju piti opastavan mustikkakierroksen. Lisäksi grillattiin makkaraa, maissia ja vaahtokarkkeja. Illansuussa veimme kiinalaiset tutustumaan Tapiolaan. Opettajat yöpyivät Sokos Hotel Tapiola Gardenissa, jonka vieressä sijaitsi kiinalainen ravintola, Xin Long. Kiinalaiset halusivat välttämättä viedä meidät sinne, ja opettajat saapuivat sinne myös pian. Kiinalaiset tilasivat hirveän määrän annoksia meille. Moni oli kuitenkin niin täynnä, etteivät he jaksaneet syödä juuri mitään, mutta ilta oli hauska! Naurulta ei voinut välttyä, kun suomalaiset alkoivat syömään friteerattua banaania ja vaniljajäätelöä syömäpuikoilla. Kaiken hupuksi ravintolan korttipääte oli epäkunnossa, mutta onneksi lähellä oli käteisautomaatti.
Opastettu kierros Haltiassa
Katariina ja Ali
Haltian luontokeskuksessa
Panoraamakuvia
Mustikkareissulla
Kaunis Haukkalampi
Kiinalaiset keräsivät mustikoita innoissaan
Mustikkakierroksen jälkeen grillattiin
Opiskelijat grillailevat vaahtokarkkeja
Shirley ja Deep ihastuivat Haukkalammen metsään
Haukkalammella oli nuoriakin
Jessia poseeraa vaahtokarkin kanssa
Pääruokana oli makkaraa ja maissia sekä tomaatteja ja luumuja
Jälkiruoaksi oli vaahtokarkkeja ja suklaata
Kiinalaiset grillasivat ensimmäistä kertaa suklaata ja vaahtokarkkeja
Mustikkametsässä
Grillattu vaahtokarkki
Makkaraa ja maissia
Peter toimi grillimestarina
Grillikatoksella
Opinto-ohjaaja Emilia piti rastia Hvittorpissa
Keskiviikkoiltana käytiin vielä kiinalaisessa syömässä
Kiinalaiset opettajatkin saapuivat paikalle
Torstaiaamulla vuorossa oli jälleen klassikko-ohjelmaa. Kiinalaiset vieraamme pääsivät tekemään karjalanpiirakoita Tuulan opastamana. Suomalaiset opiskelijat saivat tehtäväkseen valmistaa kolme annosta riisipuuroa, ja kiinalaiset pääsivät puuhailemaan taikinan ja käsityön pariin. Piirakat onnistuivat hyvin, opettajat ihastuivat niihin, mutta ne olivat oppilaiden mielestä mauttomia.
"Näiden kanssa sopisi paremmin BBQ-kastike", kommentoi Max. Lopulta paikalle ennätti myös Riitta ja Harri maistelemaan tuotoksia. Heljä vei suomalaiset ja kiinalaiset iltapäivällä tutustumaan Ateneumiin, jossa oli opastettu kierros. Sen jälkeen me oppilaat näytimme paikkoja kiinalaisille oppilaille. Kiinalaiset halusivat mennä kiinalaiseen jälleen syömään. Syömisen jälkeen tehtiin raskaita ostoksia mm. Louis Vuittonilla ja Stockmannilla. Mukaan tarttui mm. huivi, kenkiä sekä elektroniikkaa. Kotona olimme vasta kello 23 maissa, milloin olikin aika mennä nukkumaan.
Vicky, Tuula ja Jessia valmiiden piirakoiden kanssa
Shirley, Deep, Vicky ja Jessia työstävät taikinaa
Leipojat rivissä (vas. Deep, Vicky, Jessia, Shirley, Tuula, Peter, Dan, Max, Jimmy ja takana Antony)
Deep, Shirley, Tuula ja Dan
Paikalle säntäsi myös Riitta ja Harrikin
Max ja Jimmy uittavat piirakoita voissa
Hyvinhän ne onnistuivat!
Ali, Roosa ja Anniina poseeraavat katukuvassa
Kengät ringissä
Opastetulla kierroksella Ateneumissa
Perjantaina järjestettiin Vapis-työpaja. Kiinalaiset opiskelijat saivat lähettää kuvia eksklusiiviseen artikkeliin, joka kirjoitettiin englanniksi ensimmäistä kertaa historiassa. Oppilaiden ahertaessa lehden parissa seuraa opettajille piti Eevamaija ja Anna-Maija. Iltapäivällä Heljä veti kiinalaisille taidetyöpajan, jossa tehtiin painokuvia. Suomalaiset oppilaat olivat tunneillansa tällöin. Illalla kiinalaiset halusivat tehdä ruokaa suomalaisille, joten menimme Sirun luokse. Myöhäisillasta kiinalaiset tutustuivat myös suomalaiseen saunaan.
Lauantai-iltapäivänä tehtiin jälleen kerran ostoksia. Kiinalaiset halusivat tehdä tuliaisostoksia. Niinpä kävimme jälleen sekä Stockmannilla että Louis Vuittonilla. Ostosten jälkeen käytiin sushilla Stockmannin yläkerrassa. Onneksemme molemmissa paikoissa sai kiinankielistä palvelua. Kello 16 maissa suomalaiset ja kiinalaiset opiskelijat sekä opettajat kokoontuivat Peterin luona jäähyväisjuhlaa varten. Juhlissa oli tarjolla mm. sienipiirakkaa, savulohipiirakkaa, grillattua possun sisäfilettä, salaattia, halloumia, maissia, marjapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Myöhemmin tehtiin myös kierros Hannusjärven rannalle ja tutustuttiin puulämmitteiseen saunaan Peterin rannassa.
Sunnuntaina aamulla menimme Långvikiin brunssille. Sen jälkeen heidän olikin aika pakata matkalaukut ja lähteä lentokentälle. Lentokentällä täytyi jonottaa Tax Refund -tiskillä, sillä kiinalaiset olivat tehneet runsaasti verovapaita ostoksia. Jäähyväistunnelma oli haikea, mutta huhtikuu tulee nopeasti!
Kaitaan koulun vanha keittäjäkin piipahti paikalle
Shirley ja osa nuorista
Grillissä valmistuu sisäfile
Katariina ja Celinda
'
Max, Jimmy, Jessia ja Vicky
Katariina, Celinda, Shirley, Roosa, Siru ja Ali
Savulohipiirakka ja sienipiirakka
Tarjolla oli rapuja ja perunoita myös
Lopuksi vaihdettiin lahjoja
Harri ja Riitta
Jäähyväisten aika
Peter/Shanghai-yhteistyö
Kommentit
Lähetä kommentti