Tällä viikolla koulumme sai shanghailaisia vieraita Gonglun lukiosta. Viikko meni nopeasti, sillä ohjelmaa oli koko ajan. Peter Tilli majoitti kaksi opiskelijaa. Ali Yang majoitti yhden, Inka Hanhimäki yhden sekä Katariina Pehkonen yhden. Heidän lisäksi Shanghai-yhteistyöhön osallistuu opiskelijoiden puolelta Roosa Haapanen , Anniina Falck , Celinda Kaiser sekä Siru Muttilainen . Projektiin osallistuu myös uskonnon ja psykologian opettaja Riitta Tuovinen , opinto-ohjaaja Marjut L ja tietenkin rehtori Harri Henttonen . Maanantaina menimme vastaanottamaan heitä kentälle noin klo 14 aikaan. Olimme hyvissä ajoin kentällä, sillä jouduimme odottamaan yli puoli tuntia. Teimme hienon kyltin heille, jotta he tunnistaisivat meidät helposti lentokentäll. Kiinasta saapui yksi opettaja sekä 5 oppilasta suoralla Finnairin lennolla Shanghaista. Vararehtori Lou Lai Hai ( Dan ) saapui Jessian , Vickyn , Maxin , Jimmyn ja Antonyn kanssa. Kyseessä on siis henkilöt, jotka majoittivat
Tänään sunnuntaina meillä tulee täyteen kaksi kokonaista päivää Shanghain Pudongissa. Sää on suosinut kutakin ja lämpötilat sen kun vaan näyttäisivät nousevan. Muistan, miten minulle tänne tultaessa sanottiin kuinka taivasta ei näy ja että ilma on erittäin huono. Pudongin kaupungissa kuitenkin vain harva käyttää suojamaskia ja ilma tuntuu oikeastaan mielestäni aika hyvältä. Siirtyessä Shanghain sydäntä päin tämä voi kuitenkin muuttua, ja varmasti muuttuukin. Tänään oli ensimmäinen koulupäivämme Gong Lu Upper Secondary Schoolissa. Päivä alkoi aamupalalla opettajien kanttiinissa, jossa on ilmeisesti parempi ruokavalikoima kuin oppilailla. Aamupala ei ollut kummoinen, saimme yhden kananmunan ja kiinalaisia täytettyjä leivoksia. Appelsiinimehut ja kinkkuleivät sai eurooppalainen toki unohtaa. Seuraavaksi oli ohjelmassa tervetuliaisjuhla, jossa kukin saimme erittäin kauniit kukkakimput ja lisäksi pääsimme kuulemaan kiinalaisten oppilaiden esittämän musiikkiesityksen. Tämän jäl
Shanghaista saapui vieraaksemme kuusi opiskelijaa ja kolme opettajaa. Opettajien joukossa oli tällä kertaa myös John, joka on vastannut vierailuistamme Shanghaissa vuosien ajan. Maanantaina vieraat saapuivat koululle ja omat opiskelijamme Yunzhi ja JinJin esittelivät suomalaista lukiota ja kiertelimme koulussa. Aamupäivällä oli myös auditoriossa tervetuloa-tilaisuus, johon osallistuivat kaikki lukion tänä syksynä aloittaneet uudet opiskelijat. matikan tunnilla kemian luokassa vierailemassa Alla suomalaisten isäntä-opiskelijoidemme päiväkirjaa viikon tapahtumista: Tiistaina saimme kokeilla kemiallisia kokeita opettajamme Heinin kanssa. Meidät jaettiin kahteen ryhmään, joissa kulmassakin oli yksi suomalainen opiskelija auttamassa vieraitamme. Vieraamme odottivat tunnin alkua jännittyneinä. Kun sain haastatella vierastani tunnin jälkeen, huomasi hänestä innokkuuden. Hänen mielestä parasta oli uusien asioiden kokeileminen, koska silloin asiat oppisi paljon paremmin
Kommentit
Lähetä kommentti